Image
Metalliketjun lenkkejä

Suomen OM:n toiminnanjohtajan Antti Lampisen työsuhde päättyy.

Suomen OM:n toiminnanjohtajan Antti Lampisen työsuhde päättyy. Operaatio Mobilisaatio ry:n johtokunta ja Lampinen ovat sopineet asiasta yhteisymmärryksessä.

Yhteistyön aikana yhdistyksen johtokunnan ja toiminnanjohtajan näkemykset eivät aina kohdanneet. On tärkeää tunnustaa, että erimielisyydet on käsitelty avoimesti ja rakentavasti ulkopuolisen selvitysmiehen avustuksella. Prosessissa sitouduttiin molemminpuoliseen ymmärrykseen ja kunnioitukseen, ja keskustelut ovat osa normaalia organisaation kehittymistä. Antti on tehnyt merkittävää työtä OM:n hyväksi, ja johtokunta arvostaa hänen panostaan.

"Antti Lampisen aika OM:ssä on ollut tärkeä. Hän on omistautunut työlleen ja tukenut organisaation kehitystä ja henkilöstöä monin tavoin. Olemme kohdanneet haasteita, mutta nämä kokemukset ovat olleet meille kaikille tärkeitä oppitunteja yhteistyöstä ja kasvattaneet meitä. Haluamme kiittää Anttia hänen panoksestaan ja toivomme hänelle kaikkea hyvää tulevaisuudessa. Uskomme, että hänellä on paljon annettavaa missä ikinä hän päättääkin jatkaa uraansa", toteaa johtokunnan varapuheenjohtaja Heidi Martikainen.

"Olen kiitollinen siitä ajasta, jonka sain viettää OM:ssa. OM:n kansainvälisestä työstä ja organisaatiosta jäi minulle todella hyvä kuva ja haluan siunata OM:ta ja sen tekemää työtä. Samalla haluan kannustaa kaikkia etsimään omaa paikkaansa lähetystyössä vapaaehtoisena tai lähettinä, myös OM:n kautta. Tehtäviä ja tekemistä on paljon! Uskon, että Jumalalla on minulle jo seuraava tehtävä valmiina, vaikka en itse vielä tiedä mihin minut seuraavaksi johdetaan", sanoo Antti Lampinen.

"Haluan vielä kiittää lähettejä, henkilökuntaa, vapaaehtoisia ja kaikkia yhteistyötahoja hyvästä yhteydestä. On ollut ilo tehdä työtä kanssanne", Antti päättää.

Seuraavasta toiminnanjohtajasta tiedotetaan pian.

 

Lisätietoja: johtokunnan varapuheenjohtaja Heidi Martikainen, heidi.martikainen@om.org
 

Share on