kasvi istutus

Seurakuntaistutustyö

LÄHETYS - ”MAAN VALLOITUKSEN” KOLME TEEMAA

Jumalan lähetys keskittyy pääsääntöisesti kolmeen asiaan: evankeliumin julistukseen ja sen jatkuvaan syvenevään tuntemiseen, koko Raamatun Kristus-keskeiseen opettamiseen (Lk. 24:25-27)  ja evankeliumikeskeisen seurakuntayhteisön rakentamiseen. Nämä kolme teemaa näkyvät selkeästi niin lähetyskäskyssä kuin Apostolien teoissa. Valitettavan usein meillä Suomessa nämä lähetyksen päätehtävät ja varsinkin uusien seurakuntayhteisöjen istuttaminen on jätetty aivan liian vähälle huomiolle. 

MIKSI UUSIA SEURAKUNTAYHTEISÖJÄ?

Seurakuntayhteisöjen istuttaminen on osa lähetyskäskyä. Jeesuksen antama lähetyskäsky koski myös seurakuntien perustamista. Käytännössä kaikki Uuden testamentin suuret evankelioimishaasteet ovat pohjimmiltaan kutsuja perustaa seurakuntia. Suuri lähetyskäsky (Matt. 28:18–20) on kutsu tehdä opetuslapsia, ei vain käännynnäisiä ja tämän toteuttamiseksi tarvitaan seurakuntayhteisöjä. Apostolien teoissa ja muualla (UT) on selvää, että opetuslapseus tarkoittaa liittymistä palvovaan yhteisöön (vrt. Apt. 2:41–47). 

LÄHETYS -  ”MAAN VALLOITUKSEN” KOLME TEEMAA

Jumalan lähetys keskittyy pääsääntöisesti kolmeen asiaan: evankeliumin julistukseen ja sen jatkuvaan syvenevään tuntemiseen, koko Raamatun Kristus-keskeiseen opettamiseen (Lk. 24:25-27)  ja evankeliumikeskeisen seurakuntayhteisön rakentamiseen. Nämä kolme teemaa näkyvät selkeästi niin lähetyskäskyssä kuin Apostolien teoissa. Valitettavan usein meillä Suomessa nämä lähetyksen päätehtävät ja varsinkin uusien seurakuntayhteisöjen istuttaminen on jätetty aivan liian vähälle huomiolle. 

 

OM - ISTUTUSTYÖTÄ YHDESSÄ SEURAKUNTIEN KANSSA

"Haluamme nähdä elinvoimaisia Jeesusta seuraavia yhteisöjä vähiten tavoitettujen parissa".

Päämääränämme on synnyttää yhdessä olemassa olevien seurakuntien kanssa evankeliumikeskeisiä seurakuntayhteisöjä, jotka tavoittavat evankeliumista tietämättömiä ihmisiä, varsinkin ulkomaalaisia ja suomalaisia opiskelijoita. Keskitymme kolmeen teemaan: 

1. Säännöllinen kohtaaminen evankeliumikeskeisesti. Menemme viikoittain opiskelijoiden asuntoloihin keskustelemaan uskon asioista. 

2. Opetuslapseuttavat raamattupiirit, joiden kautta pääsemme syvällisempiin keskusteluihin kuka on Jeesus, mitä usko ja Jumalan armo Kristuksessa tarkoittavat, kuinka elää kristittynä ajassamme jne.

3. Yhteisöllinen ja säännöllinen jumalanpalvelus yliopiston tiloissa. Teemme yhteistyötä usean eri tahon kanssa, näin mahdollistaen mm. yliopiston tiloissa palvelemisen. 

Kertalahjoitus

Tee kertalahjoitus verkkopankissa

Lahjoita

Tilisiirto

Saaja: Operaatio Mobilisaatio ry
Tilinumero:
FI63 8000 1201 5560 90
Viitenumero:
4064

MobilePay

MobilePay-numero:

68254

Ryhdy kuukausi-lahjoittajaksi

Tee sähköinen verkkopankkisopimus

Lahjoita